Hyvinvoinnin perusta on työ. Suomessa tehtävän työn on oltava sellaista, jolla tulee toimeen.
Jotkut rikkaat maat, kuten Saksa, Iso-Britannia ja USA, ovat valinneet toisen tien. Ne ovat päätyneet siihen, että työttömyys on nujerrettavissa vain, jos halpatyömarkkinat sallitaan. Tämä ei voi olla Suomen tie.
Maassamme toimii vahvoja voimia, jotka haluavat luoda meille halpatyömarkkinat. Tämän kehityksen pysäyttäminen vaatii määrätietoista politiikka. On tärkeää turvata ay-liikkeen toimintaedellytykset. On pidettävä kiinni siitä, että työmarkkinajärjestöt sopivat edelleen keskenään työelämän ehdoista ja pelisäännöistä.
Käytännössä työn halpuuttamisen vastustaminen vaatii lainsäädännöllisiä uudistuksia, kuten nollatuntisopimusten väärinkäytön estäminen tai kieltäminen, alipalkkauksen kriminalisointi ja kanneoikeuden saaminen ay-liikkeelle.
Työehtosopimusten yleissitovuutta on puolustettava ja viranomaisresursseja lisättävä työelämää koskevien lakien ja työehtosopimusten noudattamisen valvomiseksi sekä harmaan talouden kitkemiseksi.
Laajamittainen ulkomaisen työvoiman pääsyn salliminen työmarkkinoillemme on uhka suomalaisten työllisyydelle ja hyvinvoinnille. Ulkomaalaisen työvoiman tarveharkinnasta on pidettävä kiinni.
Suomalaista hyvinvointivaltiota voidaan ylläpitää vain korkean työllisyysasteen oloissa. Työllisyysasteen nosto vaatii aktiivista työllisyyspolitiikkaa. Tämä tulee olemaan kallista, mutta investointi tulee maksamaan itsensä takaisin.
Työvoimapalveluita on oltava saatavilla nykyistä huomattavasti enemmän ja helpommin ja niiden laadun on parannuttava merkittävästi. Palveluiden on paremmin vastattava kunkin työttömän sen hetkisiä tarpeita ja oikeasti parannettava pysyvää työllistymistä.
Palkkatuen käyttöä tulee lisätä huomattavasti nykyisestä. Pitkäaikaistyöttömyydestä ja ns. vapaaehtoisesta työttömyydestä on päästävä eroon. Yhteiskunta on velvollinen huolehtimaan kansalaisista ja muista maassamme olevista ihmisistä, mutta samalla myös ihmisillä tulee olla velvollisuuksia yhteiskuntaa kohtaan. Yksi näistä on velvollisuus mahdollisuuksien mukaan elättää itsensä omalla työllä. Heikoimmista pitää yhteiskunnan kuitenkin pitää hyvää huolta.
Työntekijän saamaa osuutta yrityksissä luotavasta jalostusarvosta on lisättävä. Tämä osuus, eli funktionaalinen tulonjako, on kehittynyt yritysten eduksi jo pidemmän aikaa. Suurelta osalta kysymyksissä on kansainvälinen kehitys, eikä sitä voi myöskään pysäyttää pelkästään kansallisin toimin. Kansainvälistä taloutta olisi kehitettävä sellaiseen suuntaan, joka painottaa nykyistä enemmän palkansaajien etuja.
Tämän hetkinen kansainvälinen järjestelmä hyödyttää etupäässä pääomapiirejä, suuryrityksiä ja kaikkein rikkaimpia ihmisiä. Talouden pelisääntöjä olisi kehitettävä niin, että eri maiden työläisten ei tarvitse kilpailla muiden maiden työlästen kanssa siitä, kuka tekee työt halvimmalla ja jättää kapitalistille leveimmän siivun yhdessä tuotetusta arvonlisästä.
Myös kansallisilla toimilla on merkitystä siinä, että saataisiin palkansaajien osuus uudelleen kasvuun työn ja pääoman välisessä tulonjaossa. Viime vuosina on tuntunut, että suuryrityksille annetaan kaikki, mitä ne viitsivät pyytää.
Julkaistu Kalevassa 27.12.2018